lauantai 8. joulukuuta 2012

Neulonta 21.11.2012

Neulontatunnilla kamera jäi kotiin, joten välivaiheista ei ole kuvia. Jatkoin teemaani ja lähdin yrittämään jälleen Jyrsistä. Mielestäni on paljon hauskempaa kokeilla tehdä jotain haastavaa, kuin yksinkertaista ja hienoa. Mielenkiinto pysyy yllä!

Lähdin liikkeelle hännästä, johon tein aika pikaisesti lisäyksiä ja hännän loppuun kavennuksia. Tein oranssilla langalla häntään raitoja. En katkaissut lankaa välissä, mikä osoittautui huonosti vaihtoehdoksi. Valitsin siis mielummin lisää päättelytöitä.

Neuloin kaikki jalat erikseen ja siirsin sitten jalat ja hännän samalle puikolle ja neuloin yhteen. Jalkoihin tein Jyrsikselle jäiset tassut, koska turkoosi väri oli niin herkullinen.

Tähän asti olin neulonut vain oikeaa, joten vartalossa lähdin kokeilemaan myös nurjia silmukoita. Tein ensin sileää neulosta, minkä jälkeen jatkoin joustinneuleella. Sileäneulos oli paljon kauniimpi.

Etujalatkin neuloin erikseen ja liitin sitten vartaloon. Myös korvien kanssa tein samalla tavalla. 

Päättelytyötä oli runsaasti. Piilotin langanpäät mahdollisimman huomaamattomasti työhön.

Kun neulominen oli tehty, tein työstä kolmiulotteisen ompelemalla keltaisella langalla vartalon osien eripuolet yhteen. Vain kuono jäi ns. yksinkertaiseksi. Tässä vaiheessa huomasin, että osa jaloista oli liitetty työhön ikään kuin väärin päin.

Lopuksi ompelin Jyrsikselle ruskealla langalla nenän ja silmät.
Päättelemätön työ



Päättely vaiheessa


Kirjoittaessani tätä postausta kirjoitin varmaan tuhat kertaa neulonta-sanan sijaan kudonta-sanan. Tuskin koskaan opin käyttämään tästä työtavasta termiä neulonta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti