maanantai 11. maaliskuuta 2013

Toinen työ: Vanhasta uutta

Toisena työnä oli tuunaus. Tarkoitus oli siis tehdä vanhasta tuotteesta jotain aivan uutta. Luentodioista huomasin paidan, joka oli tehty housuista niin, että vyötärö oli helma ja lahkeet hihat. Mielestäni idea oli hauska ja vaikka se olikin suora kopio jonkun muun työstä, oli se silti jotenkin omaperäinen. Omaperäisyyttä toi osaltaan myös se, että käytin yhtien housujen sijasta kahtia, Löysin kaapistani kahdet vanhat housut, joita en ollut käyttänyt enää aikoihin. Aika surutta siis pystyin leikkelemään nämä housut uuteen uskoon.


Yritin hetken etsiä kaavoja paidalle, mutta luovutin melko nopeasti. Tässä saattaakin olla tuunauksen ongelma alakoulussa: pystyykö lapsi tekemään työtä ilman kaavoja? Ehkäpä, mutta itselleni se tuotti hieman hankaluuksia, vaikka toisaalta oli mukava tehdä omasta päästä.


Ratkoin ruskeiden housujen haaran ratkojalla välillä kokeillen sopivuutta. Leikkelin vapaalla kädellä hihoja sopivan lyhyiksi ja taas kokeiltiin. Tuunaustyössä täytyi siis kokeilla keskeneräistä työtä useammin kuin edellisessä työssä.


Tähän asti työ oli huoletonta ja hauskaa, mutta ongelmia ilmeni vihreiden housujen liittämisessä työhön. Suunnittelemattomuus ja kaavattomuus kostautuivat tässä vaiheessa ja lopulta minulla oli epämääräinen irtopala vihreää kangasta, joka oli saatava paidan jatkoksi. Koska vihreä ja ruskea kangas eivät olleet samanpituisia ja halusin saada työn nopeasti valmiiksi, tein hauskan pussin paidan helmaan. Paita sai mukavan yksityiskohdan, vaikkei se ehkä istukaan täydellisesti.


Luulin, että suurin työ oli ohitse, mutta olin väärässä. Edessä oli vielä kaula-aukon, hihansuiden ja helman ompelu. Mietin kauan miten käännän kyseiset kohdat saumurilla, kunnes Kerttu neuvoi käyttämään ompelukonetta. Käytin kaksoisneulaa ja pitkää tikkiä, jotta työ joustaisi edelleen. Käytin ompelulankana vihreää väriä, koska ajattelin senkin olevan hauska yksityiskohta. Lapsillekin voisi korostaa ompelulankojen valitsemisessa luovuutta tai vaikkapa opettaa heitä käyttämään lankana kankaan vastaväriä. Integrointia!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti